Jälkipyykki

Lauantai vierähti rattoisasti kahvia keitellessä (paremmalla menestyksellä kuin edellisessä tekstissä) Sysmän urheilutalolla. Paikkakunnan piirikunnalliset hiihdot keräsi sinne väkeä ihan kiitettävästi ja pullakahvit ja makkarat kävivät kaupaksi. Lunta on kiitettävästi  ja Urkin ladut ovat paremmassa kunnossa kuin ikinä ovat olleet. Kiitos ahkerien talkoomiehien, jotka syksyllä tasasivat pohjia ja levensivät uraa, sekä tietysti ladunauraajalle.

Meidän kylän oma 10 km:n latu on myös avattu. Se on mukava juttu. Kun sinne vielä ehtisi, niin aina parempi. Toissailtana otsalampun valossa kiersin lenkin Turbon kanssa. Turbon pieni tassu sopi hyvin suksen jälkeen, eikä saanut tuhoa aikaiseksi kun latu kantoi sitä hyvin. Vaikka eihän laduilla yleensä saa koirat juoksennella,  mutta täällä maalla se ei ole niin nököstä. Juoksenteli siellä pari jänistäkin.  Pääasia että kaikki saavat kuntoa. Turbo oli muuten kiva hiihtokaveri, mutta alamäessä se jostain syystä tykkäsi pysähtyä alarinteeseen ja  tietysti keskelle latua katsomaan kuinka emäntä osaa mäen laskea. Siinä sitten karjuin kohteliaisuuksia ja yritin väistellä.

Tehokas otsalamppu oli hiihtäessä erinomainen. Puut olivat paksussa lumessa ja jäässä, joten oksat olivat painuneet upeiksi kaariksi ladun ylle, niin myös pienemmät risut joita oli väisteltävä. Lampun valossa ympäristö oli satumaisen kaunis.

Lumen paljoudesta on tänään ollut harmiakin. Samaiset kauniit oksat ovat painuneet sähkölinjoille, joten aamun aikana on ollut jo kymmeniä sähkökatkoja. Radiossa lupailivat mm. tälle alueelle helikopteria kolistelemaan puita ja linjoja. 

Navetassa on ollut vilskettä, sillä vasikkapoikia on syntynyt kolme viikonlopun aikana, joten elämä jatkuu.