Pari sinisen hämärää kuvaa lintujen ruokintapaikan alta. Minun kamera ei vastaa ihan (siis ollenkaan)
luontokuvaajien hienoja putkia. Silti on kiva yrittää tallentaa otoksia ympärillämme pyörivistä otuksista.
Tämän talven aikana ruokintapaikka on pursunut talitiaisia. Niitä on parhaimmillaan reilun kolmekymmentä. Tosi vaikeita laskettavia, kun sama tintti ehtii lentää ees-sun-taas siinä kun minä tavaan sinne kolmeenkymmeneen. Sinitiaisia pyörii sapuskoimassa vajaa kymmenen. Hömötinttejä ei juuri ole näkynyt, se on vähän outoa, sillä aikaisempina talvina niitä on ollut runsaasti. Pyrstötiaisia ei myös ole näkynyt.
Punatulkkuja käväisi joulun alla, mutta jatkoivat matkaansa seuraavaan osoitteeseen. Käpytikkapariskunta
vierailee päivittäin samoin kuin oravat ja keltasirkut. Harvinaisempi tuttavuus ovat pikkuvarpuset. Niitä on ollut toistakymmentä parhaimpina päivinä.
Navetalla lehmien elämä jatkuu tuttuun rentoon tapaan. Pakkaset eivät niissä hommissa juuri haittaa.
Meillä pakkaskauden rehut otetaan torneista, joissa rehu ei pääse jäätymään. Ainoastaan siltanosturi on pakkasella vähän nihkeä, kuten myös rehun siirtäjän sormet. Rehu tulee elevaattorilla ruokintapöydälle, josta se sitten siirretään karjan eteen.
Tuo pönttö vasikoiden karsinassa on puskemista varten. Sen sisällä on sopivasti vettä, että vasikoilla on enemmän hommia kun pönttöä kurittavat. Karsinan korokkeelle lisätään aamuin illoin puhtaat oljet ja purua, joilla tyttöset nukkuvat, ruokailupaikka on kuvasta oikealle. Näin meillä, tämmöisen pienen karjan kanssa touhutaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti