Rauhallista

Joulun

aikaa kaikille        :)

 tv. Pirkko, Juha ja 

 karvakorvat

 

Onnea Mikko ja Niko

Onnea Mikko ja Niko ja koko Avanti Adventure -tiimi Multisport Cupin voitosta!

Ensi kaudella seikkailu jatkuu.  Jäämme odottamaan.

Maatilan syksy on mennyt sadetta ihmetellessä. Luonnon voimille ei voi mitään, ne on vain otettava vastaan ja yritettävä sopeutua. Maanviljelijä kuitenkin odottaa tulevaisuudelta parempaa. Niin mekin. Kesän säilörehu- ja kuivaheinäsato oli hyvä.  Viljat saimme puitua, mitä nyt kosteus kuivuriin mennessä oli korkeampi kuin tavoite oli. Öljyä paloi. Mutta viljan laatu oli kuitenkin hyvä. Surulla olemme katselleet pitkin eteläistä suomea, peltoja joille viljaa jäi puimatta. Pohjanmaan katastrofista puhumattakaan. En osaa edes kuvitella mitä siellä lehmille syötetään, kun monen tilan rehupaalit kroolasivat alajuoksulla.

Minun lempiharrastus on ollut kuusentaimien etsiminen naisenkorkuisesta sateen kasvattamasta heinikosta. Se käy suunnistuksesta ja seikkailusta. Monipuolista liikuntaa jokatapauksessa.

Aurinko löytyi kun lähdimme etsimään

Mikä on ihanampaa kuin upottaa varpaat lämpimään mereen,

katsella maisemia

pulahtaa kuohuvaan mereen ja

antaa auringon säteiden lämmittää. Unohtaa kolea syksy.

On sitä sattunut ennenkin

"Miten myö saatais aika kulumaan jos ei olis lehmiä" tuumasi isäntä pieni vino pilke silmäkulmassaan kuluneena aamuna. Hetken mietittyään hän jatkoi "miten myö saatais rahat kulumaan ilman lehmiä".

Siinäpä se.

Eilisen jälkeen ei oikein yötä tullutkaan. Yksi lehmä osoitti poikimisen merkkejä iltatarkastuksen aikaan.

Sille laitettiin valvontakamera ja pilttuu pehmoiseksi. Vaan yö meni, uni ei silmään tullut ja mitään ei tapahtunut, muuta kuin lehmä-ressu oli touhuissaan koko yön. Yöllä kävin tunnustelemassa että vasikka on niin syvällä etten juuri sormenpäälläkään ylettynyt auttamaan. Aamulla syntyvä oli jo noussut ylemmäs, mutta sieltä oli tulossa pää, sorkkia ei tuntunut.

Niitä sitten etsimään. Löytyihän ne kun aikani meloskelin lehmän sisuksissa. Viimein päästiin vetämään vasikka ulos. Vaan eipä ollut henkeä pienellä.

Voi sentään. Lehmä hoidettiin niinkuin aina poikimisen jälkeen ja annettiin halaukset ja lohdutukset. Silminnähden emä ymmärsi että vasu oli kuollut. Se peitteli pienen heinillä ja kävi kohta makaamaan siihen viereen.

Siinä huokasin että sattuuhan näitä ja lähdin laittamaan lypsykonetta valmiiksi. Silloin Juha-isäntä huusi että täällähän on puhaltunut lehmä. Sille juoksutin kiireenvilkkaa pullon öljyä ensihätään ja sitten hierottiin ja hierottiin. Upean massu oli kuin jumppapallo ja sen olo tukala. Ei auttanut muu kuin desinfioida puukko ja se "jumppapallo". Juha operoi puukolla reiän nälkäkuoppaan.  Kaasu alkoi puhista reiästä navettailmaan. Naapuri lehmät nyrpistelivät nokkaansa.  Siinä kyselin eläinlääkäriltä lisäohjeita kännykällä. Myöhemmin hän saapuikin antamaan antibioottia ja muita troppejaan. Laitettiin vielä holkki massupeitteiden läpi, että reikä ei mene tukkoon.

Toivotaan parasta.  Aamulypsy kyllä venähti myöhäiselle ja aamukahveille päästiin yhdentoista korvilla. Onneksi maitoauto tulee vasta huomenaamulla, muuten olisi jäänyt ilman tämän aamun antimia.

On sitä sattunut ennenkin kaikenlaista. Viime lauantai ilta vietettiin viiden mullitytön etsinnöissä. Olivat lähteneet omin luvin lauantai illan viettoon ja aika kauas olivat neitoset ehtineet. Noin 5 km.n päässä on sikatila ja siinä naapurissa maitotila, josta meille soitettiin iltahämärissä, että olisko nämä teidän.  Olihan ne. Siellä juoksivat hurmoksissa pitkin possutilan komeaa vehnäpeltoa. En edes uskaltanut ajatella tilan isännän mietteitä kun hän menee peltoaan katsomaan.

Tulivat kyllä kiltisti Juhan ja jauhoämpärin perässä puolijuoksua kotiin. Maantiellä vähän hirvitti, mitenkä käy kun neitoset rintarinnan täyttivät molemmat ajokaistat. Onneksi tuli vain yksi auto joka ystävällisesti pysäytti menopelinsä ja odotteli että ohitimme heidät. Autosta kömpi hämmentyneen näköinen nuori mies joka oli huolissaan onko hänen hiukset hyvin. Niin no, harvoin näin nättejä tyttöjä vastaan juoksee. Tyttöset senkus niskojaan nakkeli ja lantiot keinuen jatkoivat matkaa. Eivät onneksi innostuneet muotoilemaan heidän auton peltejä uudelleen (sekin olisi voinut tapahtua).

Syksyn touhuja

Nuoriso nelistää aamun usvasta katsomaan olisiko isännällä herkkuja

Vähän haikein mielin olen havainnut että kesä alkaa olla ohitettu. Vauhdikkaasti ja ilman isompia kupruja. Kaikkien uutisien mukaan meillä oli sadekesä, siitä huolimatta olen onnistunut pariin kertaan polttamaan nahkani. Sanoisin kuitenkin että meillä on satanut ja paistanut sopivasti. Hellettä en kaivannut. Kasvit niin pelloilla kuin pihapiirissä ovat kasvaneet hyvin. Vilja on pysynyt pystyssä, ainakin tähän päivään asti. Puinteja on vasta suunniteltu ja jyviä pureskeltu.
Kuusentaimia olen etsinyt rehevästä heinäkasvustosta päivän valoon - koko kesän.

Menneen viikon olemme keskittyneet karjan asioihin. Jalostussuunnitelma on päivitetty, sorkat on hoidettu, hedelmällisyystarkastus tehty kesällä poikineille, karjan kuluneen vuoden tuloksia kirjattu ja tulevia suunniteltu. Vasikoita on syntynyt mukavaan tahtiin. Nyt puolenvuorokauden aikana kolme. Jatkossa olisi vielä juoksutettava eläinlääkäriä päivittämässä karjan terveydenhuoltosuunnitelma. Että vaikka meillä on EU.n mittakaavassa pieni karja, niin kyllä näidenkin kanssa harrastusta riittää.

Laidunkausi onneksi jatkuu ja eläimet saavat nauttia vapaudesta toivottavasti vielä monta mukavaa viikkoa.

                                       Tähän täytyi vielä napsaista yksi vanha kuva Turbosta

Rantahakalan suvun sukujuhlat 14.07.2012

Tila isännöi Erik Johan Hakalan (s. 1843) ja Anna Stiina Johanintyttären (s. 1845) jälkeläisten sukujuhlia. Suku on viettänyt ajan mittaan jo useita juhlia, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun ne järjestettiin suvun kantatilalla Särkilahdessa. Puitteet oli saatu juhlaviksi ja suku kertoi viihtyneensä. 

Sää suosi suurimman osan ajasta juhlia ja pari pientä sadekuuroa raikasti ilmaa päivän mittaan. Päivällä tankatun keiton, kahvin ja pullan voimalla juhlat jatkuivat lentopallon, saappaanheiton, saunonnan ja mölkyn merkeissä pitkälle iltaan. 

Valokuviin ->

Kesää odotellessa

Talven selkä on taittunut ja kevät tekee vahvasti tuloaan. Tänään on satanut reippaasti vettä ja lumihanget ovat laskeneet monta senttiä. Täällä Sysmässä on lunta pelloilla ja metsissä vielä ihan reippaasti. Tiet ja auratut alueet ovat kyllä sulaneet, joten olen vaihtanut sukset lenkkareihin. Pääsiäispyhinä vielä hiihtelimme kymmeniä kilometrejä jäällä, kiersimme Soilahtea ja kävimme ihmettelemässä Tehin selkää. Nyt jäällä on vettä ja vaikka yö pakkasia on luvattu, niin tuskin sinne enää suksilla kannattaa mennä. Retkiluistimet voisi kyllä kaivaa esiin.

Jää kestää, kun muistaa varoa virtapaikkoja. Järvialueilla virtaavat kohdat  on tunnettava.

Yksi uusi ilmiö on tullut keväisille jäille 30 vuoden aikana kun olen Päijänteen ilmettä ihmetellyt. Siellä tepastelee joutsenia! Ehkä ne ovat oivaltaneet että pilkkimiesten jälkeen jäälle jää turhan usein kuolleita kaloja. Ilmiötä olen usein ihmetellyt. Jäällä saattaa olla isojakin vonkaleita pilkkireikien vieressä. Siellä varikset, harakat ja jopa ketut käy niillä herkuttelemassa. Ja nyt joutsenet. 

Nyt on aika pukeutua työhaalareihin ja lähteä iltalypsylle tervehtimään lehmärouvia. Töiden jälkeen suunnistan Turbon kanssa juoksulenkille. Haaveissa on Uusi Lahti juoksu ja mummu-sarja toukokuun lopulla :) Tavoitteita täytyy olla!

Virityksiä piristelty

Talven selkä on taittunut ja  hyvää vauhtia ollaan menossa kohti kevättä. Lintuvalikoima on lisääntynyt pihapiirissä ja lähimetsissä. Tuntuu ihanalta kun aamulla saa silmät auki, muutaman murun kupuseen, työvaatteet oikeaan nappiin ja  ulko-oven takaa tulvii valoa ja linnunlaulua. Silloin on pakko sanoa itselleen pikku Onnin sanoin "tänään tulee mukava päivä".  Onni-pojalla on näköjään tapana aloittaa jokainen päivä noilla sanoilla. Hän oli muutaman yön meillä ja eka aamuna ajattelin että ehkä hän herätessään muisti että ollaan menossa uimahalliin, mutta kun seuraavana aamuna peiton alta kuului samat sanat. Silloin minun oli pakko uskoa että poika on tosissaan. Tänään tulee mukava päivä ja sillä siisti!

Olimme isännän kanssa parin päivän opinto-piristys-virkistys matkalla Härmän suunnalla pienryhmämme kanssa. Pällistelimme toinen toistaan komiampia navetoita ja laitteita joita olivat niihin viritelleet (kuva EI OLE kyseisistä kohteista) Pakko on sanoa että pohojaalaaset ei ole tehty samoista materiaaleista kuin meidät hämäläiset. Siellä ei olla köyhiä eikä kippeitä ja jos ei olla rikkaita niin ollaan ainakin komeita.  Yrittelijäisyys oli silmiinpistävää maanteiden laidoilta katsottuna ja kohteissa joissa kävimme. Tsemppiä vaan sinne. Ja ehkä jotain opimme, ainakin sen että aina kannattaa yrittää. Ilman sitä ei  tapahdu mitään. Jäimme märehtimään näkemäämme, joten oppimisprosessi on vielä kesken ... hämeessä kun olemme.

Oi miten paljon lunta!

Kylläpä on valkoista ja puhdasta, tuumii Ämppy

Mutta missä on vihreä laidun?