Kesä on edennyt lentäen. Tai sitten minä olen ´lentänyt´ sinne tänne, työstä toiseen ja takaisin. Helteet tulivat ja menivät. Lehmät olivat ihan läkähtyä, kuten me ihmisetkin. Laitumet lopettivat kasvun, kuten kaikki muukin mitä ei kasteltu. Heinä alkoi korsiintumaan. Rehuntekoon tulivat apuun Juhan serkun perhe. Tuomas-poika nautti mukana olosta traktorin kyydissä: rehun ajosta noukinvaunulla ja heinän niitosta. Rehun teko sekä helteen ilo ja harmi loppui hetkessä, kun mustat pilvet peittivät taivaan salamoiden ja jyristen. Lämpötila putosi parikymmentä astetta. Tänään kuvittelimme jatkavamme heinän ajoa, mutta tällä minuutilla taivas aukaisi vesihanat ja vettä tulee. Voi ei! Kaadettuna on kolmisen hehtaaria, - ollut lauantaista lähtien. Ne olisi kiireeen vilkkaa saatava siiloon. Ylimääräistä vettä emme halua siiloon ajaa, sillä vesi valuisi siilosta lietesäiliöön ja sieltä se olisi ajettava takaisin pellolle. Tarkoitus on saada rehu niin kuivana että valumista ei synny.
Tämä sadekuuro ei näkynyt ennusteissa eikä tutkakuvissa. Samalla se taisi tehdä tyhjäksi Juhan aamupäivällä tekemät kasvinsuojeluruiskutukset. Maanviljelys on tällaista, tempoilua luonnonvoimien kanssa. Helpompaa olisi istua töissä neljän seinän sisällä ja katto pään päällä naputtelemassa tällaista konetta, mutta sillä konstilla ei ruoka tule kaupan hyllylle.
Onni ja Oiva kävivät eilen meitä piristämässä. Heistä on iso ilo ja apu mummun ja papan jaksamiseen:) Onni oli Juha-papan kaverina traktorissa ajamassa yhden pellon pyöröpaalit pinoon pellonlaitaan. Sitten leikittiin ja höpötettiin hassuja. Oiva alkaa olla puolivuotias ja seuraa innokkaasti kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Vallankin Turbon touhut ovat hauskoja ja niille hän nauraa räkättää iloisesti.
Tuuli yltyy! Hyvä, ehkä äsken satanut vesi sittenkin kuivuu. Toivottavasti aurinko tulee uudelleen esiin pilvien takaa. Nyt on aika tehdä ruoka ja laittaa kahvi tippumaan.
olipas mukavaa olla siellä rehuhommissa ja olisi mukavaa tulla katsomaan uutta vasikkaa ja Turboa (: T:Tuomas
VastaaPoista