maanantai 27. kesäkuuta 2011

Nyt alkoivat heinäpoudat


Vielä yksi otos Juhannuksen Kammiovuoren reissulta. Mikä lie luonnon luoma taideotus?

Tänään Juha kävi kaatamassa heinät kuivumaan kuivapaaleja varten. Säätiedotteet lupailivat poutaa ja niihin on paras uskoa ja toivoa että Isä Taivaan on katsonut samat tiedotteet. Joskus on sattunut haaveri jommassa kummassa päässä ja vettä on tullut taivaan täydeltä. Usein on kyllä ollut tilanne että meillä on heinät olleet kuivia ja niitä on kiireellä paalattu, samalla  jyrisevät ukkospilvet ovat kiertäneet meidän ympärillä. Siinä sitä sitten on huokailtu touhun keskellä erilaisia anomuksia ja rukouksia, että "älä nyt vaan laske noita pilviä tämän pellon päälle". Yleensä olemme saaneet heinät hyvälaatuisina katon alle. 
Viime vuonna meidän heinätouhuja oli seurattu kylän uimarannalta. Olivat ihmetelleet sitä kiirettä millä paalit lensivät peräkärryn kyytiin. Syy oli selvinnyt kun viimeiset paalit oli kuorman päällä ja traktori lähti ärhäkästi ajamaan kohti heinätallia, samalla alkoi kova kaatosade ja ukkonen alkoi räiskyä. Pilvi tuli huomaamatta uimareiden takaa ja meidän puuhia seuratessa he eivät sitä havainneet ajoissa. Kesä on täynnä yllätyksiä:)

Mansikat alkavat kypsyä mansikkamaalla. NJAMI!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Reipasta kesää kaikille!

Kammiovuoren jyrkänteellä

Kammiovuorella on kymmenittäin murkkujen pesiä
                                                                                
Linta (siis tuo järkäle taustalla)
Sateet meni menojaan ja rehut on tehty, nyt on mukava hypätä pyörän selkään katsastamaan kesän ihmeitä ja sulattamaan Juhannuksen grilliherkkuja.

Tänään ulkoilimme Kammiovuoren luontopoluilla.  Voi miten oli kaunista. Polut olivat sateen jäljiltä vielä kostean liukkaita. Kammiovuori on hieno luontokohde. Upeat maisemat yli metsien Päijänteelle. Polkujen varrella oli valtavan suuria muurahaispesiä. Jos pysähtyi, murkut kipittivät hetkessä pitkin jalkoja nipistelemään. Laavulla paistoimme makkarat ja kuuntelimme metsän huminaa. Kammiovuorelle kannattaa Sysmässä käydessä suunnistaa ihailemaan pohjois-Sysmän jylhää kauneutta. (Polku on hieman haastava jos on jalka ongelmia)

torstai 16. kesäkuuta 2011

Kuppi kahvia kiireen keskellä

Kesä on edennyt lentäen. Tai sitten minä olen ´lentänyt´ sinne tänne, työstä toiseen ja takaisin. Helteet tulivat ja menivät. Lehmät olivat ihan läkähtyä, kuten me ihmisetkin. Laitumet lopettivat kasvun, kuten kaikki muukin mitä ei kasteltu. Heinä alkoi korsiintumaan. Rehuntekoon tulivat apuun Juhan serkun perhe. Tuomas-poika nautti mukana olosta traktorin kyydissä: rehun ajosta noukinvaunulla ja heinän niitosta. Rehun teko sekä helteen ilo ja harmi loppui hetkessä, kun mustat pilvet peittivät taivaan salamoiden ja jyristen. Lämpötila putosi parikymmentä astetta. Tänään kuvittelimme  jatkavamme heinän ajoa, mutta tällä minuutilla taivas aukaisi vesihanat ja vettä tulee. Voi ei! Kaadettuna on kolmisen hehtaaria, - ollut lauantaista lähtien. Ne olisi kiireeen vilkkaa saatava siiloon. Ylimääräistä vettä emme halua siiloon ajaa, sillä vesi valuisi siilosta lietesäiliöön ja sieltä se olisi ajettava takaisin pellolle. Tarkoitus on saada rehu niin kuivana että valumista ei synny.

Tämä sadekuuro ei näkynyt  ennusteissa eikä tutkakuvissa. Samalla se taisi tehdä tyhjäksi Juhan  aamupäivällä tekemät kasvinsuojeluruiskutukset. Maanviljelys on tällaista, tempoilua luonnonvoimien kanssa. Helpompaa olisi istua töissä neljän seinän sisällä ja katto pään päällä naputtelemassa tällaista konetta, mutta sillä konstilla ei ruoka tule kaupan hyllylle.

Onni ja Oiva kävivät eilen meitä piristämässä. Heistä on iso ilo ja apu mummun ja papan jaksamiseen:) Onni oli Juha-papan kaverina traktorissa ajamassa yhden pellon pyöröpaalit pinoon pellonlaitaan. Sitten leikittiin ja höpötettiin hassuja. Oiva alkaa olla puolivuotias ja seuraa innokkaasti kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Vallankin Turbon touhut ovat hauskoja ja niille hän nauraa räkättää iloisesti.

Tuuli yltyy! Hyvä, ehkä äsken satanut vesi sittenkin kuivuu. Toivottavasti aurinko tulee uudelleen esiin pilvien takaa. Nyt on aika tehdä ruoka ja laittaa kahvi tippumaan.