Kiilusilmät navettahommissa. Turbo patsastelee kukkulan kuninkaana.
Navetassa eletään vielä talviohjelman mukaan. Aitauksien lankoja on kyllä käyty jo kiristelemässä ja samalla arvioitu aidastojen korjaustarpeita. Hirvet ja kauriit ovat jossain kaataneet aitaa ja katkoneet muutamia aitatolppia, mutta suurempia ongelmia ei pitäisi olla.
Työtä, tai meininkiä ainakin, tuntuu riittävän vaikka vuorokauden ympäri. Voin ihan oikeasti sanoa, että vuorokauden ympäri, sillä valitettavasti työt tupsahtavat yölläkin ajatuksiin. Yön pitkinä tunteina löytää ajatuksensa askaroimasta milloin viljelysuunnitelmissa tai sitten jonkun tukkiutuneen ojan kimpussa ja minä löydän itseni pohtimasta metsätaimien istutusta. Kuusien ja koivujen taimia istutetaan omin ja naapurin voimin. Lauantaina taimikon perustamiseen on luvassa hiihtoväen talkooapua. Se on arvokas apu ja samalla pieni apu myös Sisun hiihtotoiminnalle.
Juha levittää tuoksuvaa sontaa kesän viljavainioille. Seuraavaksi peltotöistä on vuorossa muokkaukset, kivien keruu ja kylvöt. Ja sitten taas kerätään lisää kiviä. Kiviä näillä vainioilla on iloksi asti. Linnunlauluinen kevään äänimaailma on täydentynyt kylän traktoreiden pörinöistä.
Kiva Turbo kuningas terkkuja (:
VastaaPoista