lauantai 28. toukokuuta 2011

tiistai 24. toukokuuta 2011

Kesälaitumet kutsuivat

 Tässä sitä mennään.! IHANAA!! Vain aidat rajana avaraan maailmaan. Mutta mitä niistä.  Tanner tömisi ja kuiva multa pöllysi, kun hiehot kirmasivat laitumilleen 21.05. 2011. Aina ei edes neljä jalkaa riittänyt, vaan muutamilla tuli komea mahalasku turpa edellä.
 Miten hyvältä tuoksuikaan kevättuuli. Sitä piti nuuhkia sieraimet pyöreinä. Melko pian porukka rauhoittui maistelemaan tuoretta heinää ja voikukkia.
Seuraavana päivänä, sunnuntaina, oli lehmien vuoro päästä laitumelle. Jaoimme lehmät kahteen erään, ensin puolet ja sitten toinen puoli. Siten homma pysyi paremmin hallinnassa ja sisälle tulo sujui ongelmitta. Melkein ainakin. Sunnuntaina oli myös vaara että veden tulo loppuu. Roudan sulaminen oli vaurioittanut runkoputkea ja korjausaikataulusta ei ollut varmuutta.  Olivat onneksi saaneet jonkun varaventtiilin tms. toimimaan, joten vettä tuli. Karjan kanssa olisi hirmuista jos juomavesi loppuisi. Meillä oli kyllä varasuunnitelma valmiina jos vesi olisi loppunut. Se olisi ollut se että lehmät olisivat viettäneet myös yön ulkona, käyneet vain lypsyllä. Pesuvedet olisi tilapäisesti otettu järvestä.

Tänään tein lehmille neljä uutta laidunlohkoa.  Niillä selvitäänkin noin kymmenen päivää. Jos vettä sataa ja on lämmintä, niin heinä kasvaa hyvin ja  voimme aloittaa ensimmäisen lohkon uudelleen syöttämisen kierron jälkeen. Seuraavaksi on vuorossa hiehojen perinnebiotoopien aitojen korjaustyöt. Tavoite on että loppuviikosta nuoriso pääsisi rantalaitumille. Naapurin mökkiläiset ovat niitä keväisin kovasti odottaneet, varmaan nytkin.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Karvakuonojen elämä

Minni-kissa on tuo päivittäin Turbolle myyräpaistin. Turbo tykkäisi kyllä myyrästä enemmän jos se vielä juoksisi, mutta tällä kertaa kissa oli leikkinyt myyrän hengettömäksi. Oikeasti koiralle ei myyräpaisti maistu, mutta leluksi näytti kelpaavan. Raakaa peliä, mutta niin luonnollista.

Päivä kului kuusentaimia maahan tökkiessä. Siihen työhön sää oli paras mahdollinen, viileä ja pientä tuulta. Turbo on ollut puuhassa mukana. Se nauttii kun saa juoksennella ympäri aluetta ja nuuskia metsän väen jälkiä. Tänään se löysi vanhan kuusikon reunasta toisenkin kauriin jäännökset. Ilves on talven aikana herkutellut kaurispaisteilla oikein kunnolla.  Tällaista täältä maalta tällä kertaa :)

torstai 5. toukokuuta 2011

Ilveksen eväät

Kauris-polo oli kohdannut tiensä pään ilveksen hampaissa. Vähän surullinen kohtaaminen ja surullinen kuva. Kuvan nappasin illalla istutusalueen reunalta. Muutama vuosi sitten kauriita oli melko paljon näillä nurkilla. Ne elelivät n. 10 eläimen laumoissa ja kävivät herkuttelemassa pelloilla. Mutta sitten lauma alkoi pienentyä ja nyt en ole nähnyt kuin yksittäisiä pieniä sorkan jälkiä sammalikossa. Syynä tähän on ollut kasvanut ilveskanta. Ilveskissoja lienee useita.

Luonnossa vallitsee luonnon lait.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Mööh




Kiilusilmät navettahommissa. Turbo patsastelee kukkulan kuninkaana. 

Navetassa eletään vielä talviohjelman mukaan. Aitauksien lankoja on kyllä käyty jo kiristelemässä ja samalla arvioitu aidastojen korjaustarpeita. Hirvet ja kauriit ovat jossain kaataneet aitaa ja katkoneet muutamia aitatolppia, mutta suurempia ongelmia ei pitäisi olla.



Työtä, tai meininkiä ainakin, tuntuu riittävän vaikka vuorokauden ympäri. Voin ihan oikeasti sanoa, että vuorokauden ympäri, sillä valitettavasti työt tupsahtavat yölläkin ajatuksiin. Yön pitkinä tunteina löytää ajatuksensa askaroimasta milloin viljelysuunnitelmissa tai sitten jonkun tukkiutuneen ojan kimpussa ja minä löydän itseni pohtimasta metsätaimien istutusta. Kuusien ja koivujen taimia istutetaan omin ja naapurin voimin. Lauantaina taimikon perustamiseen on luvassa hiihtoväen talkooapua. Se on arvokas apu ja samalla pieni apu myös Sisun hiihtotoiminnalle.

Juha levittää tuoksuvaa sontaa kesän viljavainioille. Seuraavaksi peltotöistä on vuorossa muokkaukset, kivien keruu ja kylvöt. Ja sitten taas kerätään lisää kiviä. Kiviä näillä vainioilla on iloksi asti. Linnunlauluinen kevään äänimaailma on täydentynyt kylän traktoreiden pörinöistä.