Pakkanen paukkuu

Talvi näyttää oikeasti tulevan marraskuussa tänä vuonna. Pakko se on uskoa. Mutta eipä tuo haittaa. Pannuhuoneeseen pökköä pesään.  Talo on HUOMATTAVAN paljon lämpimämpi nyt remontin jälkeen kuin mitä se oli ennen sitä. Eristettä tuli ulkoseiniin ja ullakolle. Ikkunat on uusittu ja ovet samaten.

Navetassa on pakkasella sopivan  lämmintä ilman lämmitystäkin. Lehmä on oivallinen lämpöpatteri. Siellä asustaa yhteensä 55 tällaista lämpöpatteria, joten hyvä ilmanpoisto on välttämätön , muuten navetta olisi kostea ja liian lämmin. Poistoilmasta voisi kerätä todellisuudessa lämpöenergiaa vaikka lämmitettävän veden esilämmitykseen. Tilatankin lämpö, joka syntyy maidon jäähdyttämisestä, kerätään em. tarkoitukseen. Pieni säästö sekin. Lämmintä vettä kuluu melko paljon maitoputkiston ja tilatankin pesuun.

Tänään oli toimistopäivä. Juha teki kirjanpitoa ja Pirkko karjakirjanpitoa yhdessä tuotantoneuvojan kanssa. Tuli laskettua mitä eläimen ovat syöneet ja kuinka paljon syksyn aikana. Samalla laskeskelimme miten kesällä kerätyt rehut riittävät. Heinäkuu oli kuuma ja kuiva, joten toinen säilörehusato jäi odotettua pienemmäksi. Samoin viljaa ei tullut ennakoidun mukaisesti. Ostorehut ovat kalliita. Laskelmien mukaan näillä mennään kevääseen ja alku kesään.  Toivotaan että kevät tulee ajoissa ja karja pääsee ajallaan laitumille. 

Pakkasella on mukava muistella mennyttä kesää, joten laitan kuvan meidän nuorikoista kirmaamassa aamun usvassa kesälaitumilla. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Hyvä että kuvaaja ei jäänyt jalkoihin.

Talvi tekee tuloaan

Pakkanen nipistelee mukavasti poskipäitä ja maisema muuttuu talviseksi. Soilahti on jäätynyt. Talven tulo on mielenkiintoista aikaa. Jokainen päivä luonnon keskellä on erilainen.

Aamutöiden jälkeen, vielä hämärässä kuusikossa,  tein Turbon kanssa kävelylenkin. Oli niin hiljaista että askelten ääni tuntui liian kovalta meteliltä luonnon rauhan keskellä. Turbo ehti nuuskimaan jänisten ja metsämyyrien jäljet ja kaiken kaikkiaan teki varmaan kaksi kertaa pidemmän lenkin kuin minä. Joku pieni lintu piipitti oksistossa ja kevyitä pakkashiutaleita leijui verkalleen maahan. Peltoaukealla tuuli kylmästi, mutta kuusikossa oli tyyntä.

Minulla on samaisesta kuusikosta jännittävä muisto muutaman vuoden takaa. Lähdin syyskuun lopulla iltalenkille ja siinä juostessa  huomasin silmäkulmasta jotain outoa tien vasemmalla puolella. Pysähdyin ja tajusin tuijottavani karhua silmästä silmään. Tuntui epätodelliselta. Jopa juhlalliselta. Aivot raksuttivat nopeasti erilaisia toimintamalleja ja päädyin jatkamaan matkaa eteenpäin rauhallisesti kävellen antaen karhulle kuvan että ´ei hätää, en hyökkää kimppuusi :) ´ Samalla paukutin käsiä yhteen niin että metsä raikui. Olin varmaan yhtä säikähtänyt kuin karhu. Jälkeenpäin kävin katsomassa paikkaa. Välimatkaa oli 15 m. Karhu oli pyörähtänyt käpälillään ympäri niin että sammalet olivat irtoilleet ympäriinsä ja häipynyt metsän kätköihin. Sitä kohtaamista en varmasti unohda ikinä. Kuusikossa kävellessä tapahtuma palautuu välittömästi mieleen ja katse etsii automaattisesti liikettä puiden alta. Tuskin samanlaista lottovoittoa minun kohdalle osuu, ainakaan samassa paikassa. Luojan luonto on mahtava. Yksi ihminen on aika pieni rääpäle kaiken elämän keskellä.

On aika käydä navetassa päivätarkastuksella katsomassa että kaikilla on syötävää ja asiat kunnossa. Sitten vuorossa kauppareissu kirkonkylälle. Juha on metsätöissä ja Mikko tuuraamassa liikunnanopettajaa.

Karjatilan arki on yleensä hyvin tarkkaan suunniteltu. Aamulla herätys 05.15 ja siitä kipinkapin ruokkimaan, siivoamaan ja lypsämään yms. Samat toimet toistuu päivittäin. Myös iltapäivänavetalla. Minulta kysyttiin pari päivää sitten että eikö se ole tylsää. Ehkä joskus on. Toisaalta se on turvallisuutta. Eläimille toistuvat rutiinit ovat rauhoittava tekijä. Virhemahdollisuudet vähenevät kun työt tehdään aina samalla tavalla. Silti on oltava skarppina. Seurattava jokaista eläintä yksilönä. Syömistä ja käyttäytymistä. Samoin on seurattava navetan laitteita ja niiden toimintaa.

Poikkeamat huomaa nopeammin kun työrutiini ei muutu.                    

                                                                                                         Kynnöspelto peittyy lumeen.

Vähän lomaa ja työtä

Meillä on lomittaja Hannu apuna neljä päivää. Yleensä lomittajan kanssa on palkattuna avustaja, joka on lomittanut toista yrittäjää. Täten olemme päässeet yhdessä vapaalle. Nyt pätevät avustajat ovat maailmalla, armeijassa tai töissä muualla. Sen verran paljon navetalla on työtä että ei voi kuvitellakkaan että lomittaja tekisi kaiken yksin kun me häipyisimme lomille. Eikä se olisi oikein. Tällä kertaa pyrimme antamaan lepomahdollisuuden toisillemme fifty/fifty ja lomailemaan kotona työn vieressä. Yksin on tylsää lähteä minnekkään.

Kotona lomailu ei ole helppoa kun tekemättömät työt ´hyppii silmille´. Juha on yrittänyt syventyä Remeksen viimeiseen jännäriin ja Pirkko puuhastellut kotiaskareissa (nehän eivät ole työtä). Eilen kuitenkin Mikko oli vapaalla liikunnan opetuksesta yhteiskoululta ja antoi meille aamu-unet ja kaupunkipäivän. Käytiin tsekkaamassa Ninan upeaa asuntoa, syötiin hyvin ja paranneltiin talvivaatetusta. Kiva näin. Mutta kaikki kunnia kaikille maatalouslomittajille. Ilman heitä ei kaupoissa olisi maitoa, lihaa eikä muita maataloudesta saatavia elintarvikkeita!! Ihan totta! Kuka jaksaisi olla töissä vuoden ympäri jokaisena päivänä, ilman lomaa?

Ruustiina -lehmä on alkanut hiljalleen toipua. Eläinlääkäri on käynyt kolmena päivänä antamassa lisää kalsiumia suoneen ja me ollaan rukoiltu että lääkitys auttaa. Suun kautta annettuna Bovicalsit eivät ole tehonneet ja mamma on valahtanut pahnoilleen. Mutta pullo suoneen on tehonnut. Eiköhän se siitä iloksi muutu. Nämä lehmät ovat meille työkavereita. Ei tunnu hyvältä jos joku työkaveri on kipeä.

Nyt Turbo odottaa lenkkikaveria, joten on aika vetää nastalenkkarit jalkaan.

Oli kiireinen viikko

Alkuviikosta päivitin tilan omavalvontasuunnitelmaa ja tarkastelin kaikki tilan valvonnassa käytettävät mapit ja kansiot. Sillä - keskiviikkona oli hygieniatarkastus. Tarkastava eläinlääkäri oli onneksi tyytyväinen, eikä täydennettävää löytynyt. Hän tarkasti myös maidonsäilytystilan ja maidonkäsittelyyn liittyvät asiat käytännössä, eikä vain paperilta. Näiden lisäksi tarkastettiin myös eläinten tilat, olosuhteet yms. Jo muutama viikko aikaisemmin oli varsinainen navettatarkastus. Vasikoiden karsinat saivat erityistä kiitosta, ja vasikat köllöttivät pahnoissaan tyytyväisinä. 

Tyytyväiset kaverukset

Meidän navetan vanhaosa on alkujaan 40-luvulta. Siitä sitä on moneen otteeseen muutettu ja muotoiltu. Viimeisessä muutoksessa kaikki vanhat väliseinät saivat kyytiä ja tila on niin avara kuin se olla voi. Kannatuksia tietysti on tehty järeistä teräspalkeista ja pylväistä. Ei tätä  voi uusiin miljoonanavetoihin verrata, mutta meille tämä on sopiva. Tällä muotoilulla aiotaan mennä nähtävästi niin kauan kuin lehmiä on.  Alkujaan samassa navetassa ovat asustaneet lehmät, vasikat, kanat, possut ja hevoset. Nykyään navetassa saa sääntöjen mukaan asua ainoastaan lehmiä. Toki navettakissa täytyy olla pitämässä hiirulaiset järjestyksessä.

Juha on touhunnut kuusikossa. Lumi puiden oksilla on hankaloittanut työskentelyä. Selkä kastuu ja saha temppuilee. Erikin 2kymppisiä juhlimme lauantaina. Oli kiva rupatella ystävien ja sukulaisten kanssa hyvän ruoan äärellä. Samana lauantaina halvaantui myös Ruustiina-rouva, siis lehmä, ennen poikimista. Sitä on hoidettu eläinlääkärin avustuksella. Hänen avullaan syntyi pirteä sonnipoika. Ruustiinan kunto tuntuu vielä heikolta ja ruoka ei mastu, mutta nyt se sentäs seisoo jo. Se on iso helpotus. Muuten sitä olisi käänneltävä parin tunnin välein ympäri vuorokauden. Voit kuvitella miten 450 kiloinen veltto lehmä kääntyy :) Siinä puuhassa tulee helposti työtapaturmia.

Tässä päällimmäiset viikon kuulumiset. Paljon muutakin on puuhattu, esim. koulutettu Turbo -koiraa.

Error

Voi ei! Joskus työt tökkii...yleensä oman virheen takia. Olin unohtanut ilmoittaa yhden syntyneen vasikan tiedot ja toiselle olin kirjannut väärän emän. Miten nyt sellaistakin olin mennyt tekemään?! Tämä jälkimmäinen taas esti lähettämästä maitojen mittaustietoja. Enkä tavoittanut puhelimeen meidän maitotalousneuvojaa joka olisi voinut ratkaista ongelman. Käytössämme oleva ohjelma ei sallinyt lähetettyjen poikimistietojen muokkausta. Vaikka mielestäni joskus olen jonkun virheen korjannut. Noh. Täytyy odottaa huomista päivää.
Aamupäivä meni metsässä. Siellä ei ollut ongelmia. Oli kiva raikas sää raivata risukkoa. Tankkaustauolla on mukavaa hörpätä mehua, pureskella pähkinöitä ja katsella aikaansaannosta.

Mitä tilalla nyt touhutaan

Viime päivinä navetassa on syntynyt uutta elämää. Pieniä tutti-vasuja on useita. Niiden juomisen harjoitteluun menee aikaa, mutta nälkä opettaa melko nopskasti pikku veitikat herkutttelemaan emojen juustomaidolla. Vanhin Malli-lehmärouva pyöräytti 11. vasikkansa. Hyvin meni ja mamma voi erinomaisesti, mitä nyt maavara on matala :) Viimeisin sonnipoika syntyi Uppelis-lehmälle muutama tunti sitten. Hyvin meni sekin synnytys, niin hyvin että ei ehditty edes vastaanottamaan uutta tulokasta. Siellä se ihmetteli uutta ympäristöä. Emo nuoli vasikkaansa innokkaasti ja oli onnellinen.

Aamut ja illat vierähtää rattoisasti navetalla. Päivisin touhuamme metsässä. Juha on rehkinyt kuusikon raivauksessa, siis pajut, lepät ym pois ja uutta tilaa kuusille. Pirkko ja Mikko ovat hoidelleet pikku kuusia. Taimikoista on raivattu raivaussahoilla risuja ja heinää taimien ympäriltä. Keväällä on taimille valoa tarjolla ja uusi kasvu alkaa reippaasti .... ellei myyrät talven aikana käy herkuttelemassa kyseisillä taimilla. Toivottavasti ei. Sekin suru on muutama vuosi sitten koettu.

Mikko raivaamassa tilaa taimikolle.

Maatilan elämää

Nyt voit seurata tilamme värikkäitä tapahtumia myös blogin välityksellä. Jatkuvasti on tekeillä monenlaista puuhaa ja askaretta. Kaiken tämän lomassa tietysti myös sattuu ja tapahtuu. Pyrimme kiireiltämme jakamaan kuulumisiamme tänne, joten tervetuloa elämään hetkiä kanssamme.

Minni toivottaa sinut tervetulleeksi Rantahakalaan