Pimeä ja kylmä talvi on takana. Kevät on saapunut pohjolaan. Ihanaa! Kiireitähän kevät toki meille maanmyllääjille tietää, mutta se on osa meidän elämää, se kiire näääs. Aamulla on mukava aukaista silmät kun näkee jotain muuta kuin pelkkää pimeää. (Täällä ei ole niitä katuvaloja)
Talvi oli raskas. Se on pakko myöntää. Ei niinkään fyysisesti, vaan ihan henkisesti. Raskain asia oli Sirkka-mummon kuolema kevättalvella. Häntä jäimme kaipaamaan. Tähän asti keväisin mummo on kupsutellut pihapiirissämme kukkapenkkejään ja kasvimaata, kasvattanut tomaatintaimia ja valtavat määrät kukkia. Nyt ei mummoa enään näy. Yhden ihmisen elämäntaival ja työ on päättynyt. Hänen kädenjälkensä jäi luoksemme. Siellä hän on nyt perillä Taivaan puutarhoissa, olisko siellä kukkapenkkejä kupsuteltavana. Se nähdään aikanaan.
Kevään touhut jatkuu minun osalta kuusentaimikon paikkausistutuksilla ja Juha tuolla huoltaa työkoneita peltotöitä varten. Pelloille ei nyt ihan heti näillä nurkilla kannata haaveilla. Metsänlaidoissa on vielä lunta ja ojat tulvii. Viljan siementä on idätetty ja laskeskeltu itävyyksiä. Viime syksyn viljolla itävyydet ovat surkeita.
Karjan talvi meni hyvin. Lehmä mammat olivat kiitettävän terveitä. Säilörehua on riittänyt ja riittää vielä hyvin seuraavaan satoon asti. Eilen oli vauhdikas sorkkienhoitopäivä. Tätä tapahtumaa aina odottaa sydän syrjällään, miten eläimet suostuvat yhteistyöhön ja talutettaviksi hoitotelineeseen. Sorkkahoitajamme on kuitenkin rautainen ammattilainen ja kaikki sujui mallikkaasti. Rouvien sorkat olivat säilyneet talven yli melko hyvässä kunnossa. Niitä lyhennettiin ja muotoiltiin, ja nyt kun muutamia viikkoja totuttelevat uusiin kesätassuihin niin sitten on aika lähteä laitumille. Syksyllä laidunkauden jälkeen hoidamme sorkat uudelleen. Kaikille eläimille jalkojen terveys on elinehto, sama pätee kyllä meihin ihmisiinkin. Siis ylös, ulos ja lenkille!!
