Talven selkä on taittunut ja hyvää vauhtia ollaan menossa kohti kevättä. Lintuvalikoima on lisääntynyt pihapiirissä ja lähimetsissä. Tuntuu ihanalta kun aamulla saa silmät auki, muutaman murun kupuseen, työvaatteet oikeaan nappiin ja ulko-oven takaa tulvii valoa ja linnunlaulua. Silloin on pakko sanoa itselleen pikku Onnin sanoin "tänään tulee mukava päivä". Onni-pojalla on näköjään tapana aloittaa jokainen päivä noilla sanoilla. Hän oli muutaman yön meillä ja eka aamuna ajattelin että ehkä hän herätessään muisti että ollaan menossa uimahalliin, mutta kun seuraavana aamuna peiton alta kuului samat sanat. Silloin minun oli pakko uskoa että poika on tosissaan. Tänään tulee mukava päivä ja sillä siisti!
Olimme isännän kanssa parin päivän opinto-piristys-virkistys matkalla Härmän suunnalla pienryhmämme kanssa. Pällistelimme toinen toistaan komiampia navetoita ja laitteita joita olivat niihin viritelleet (kuva EI OLE kyseisistä kohteista) Pakko on sanoa että pohojaalaaset ei ole tehty samoista materiaaleista kuin meidät hämäläiset. Siellä ei olla köyhiä eikä kippeitä ja jos ei olla rikkaita niin ollaan ainakin komeita. Yrittelijäisyys oli silmiinpistävää maanteiden laidoilta katsottuna ja kohteissa joissa kävimme. Tsemppiä vaan sinne. Ja ehkä jotain opimme, ainakin sen että aina kannattaa yrittää. Ilman sitä ei tapahdu mitään. Jäimme märehtimään näkemäämme, joten oppimisprosessi on vielä kesken ... hämeessä kun olemme.