Aamunavetan jälkeen tein joka aamuisen Turbo-lenkin. Hämmästyttävää, miten nopeasti kevät on vallannut tienoot. Sinivuokot kukkivat lämpimillä rinteillä (harmi kun kamera ei juokse mukana) Lintujen liverrys on miltein huumaavaa.
Katselimme keittiön ikkunasta kun joku pieni piiperö yritti lennättää itseään paljon suurempaa peiteharson palasta pesäänsä, vanhan pihlajan koloon. Harso jäi itsepäisesti kiinni karheaan puunkuoreen. Mutta uudelleen ja uudelleen lintu nappasi harson nokkaansa ja lennätti lepattavaa harsoa puun ympärillä ylös ja alas, kuin pieni valkoinen aave.
Lehmät ovat aistineet keväisiä tuoksuja, joita ilmanvaihto tuo navettaan. Vanhemmat rouvat huutelevat siihen malliin että etkös jo laske meitä laitumelle. Pian sekin aika koittaa. Vielä laitumilla ei kasva minkäänlaista syötävää ja pellot ovat pehmeitä. Turbon kanssa olemme aitauksia alustavasti kierrelleet. Olen nostellut talven kaatamia tolppia pystyyn ja kiristänyt paimenlankoja, että eivät jää kasvavan heinän alle. Sieltä niitä on ikävä kiskoa ylös, jos heinä kasvaa läpi. Ensi viikolle lupasivat jonkinlaista sään kylmenemistä. Ei tämä sentään kesäksi vielä muutu.
Oheinen kuva on yli vuoden vanha. Otettu ennen kattoremppaa.