On mennyt pitkä aika viimeisestä kirjoituksesta. Pitkä kylmä ja luminen talvi alkaa olla voitettu. Pakkasista ei ollut harmia talon töissä. Kaikki toimi niin kuin oli suunniteltu. Rehu ei jäätynyt, eikä vesi tai muut elintärkeät asiat.
Vaikka talvi on voitettu, on meidät kohdannut suru. Lahja-äitini nukkui pois luotamme. Vaikka hän oli iäkäs ja sydän oli jo varoitellut, lähti hän kuitenkin yllättäen. Ikävä on täyttänyt mielen. Enää hän ei soita, en saa häntä kauppakaveriksi, enkä voi poiketa hänen luonaan jutustelemassa ja auttelemassa kun käyn kylällä.
Hänen lähtönsä tuli keskussairaalan ensiavun tarkkailuosastolla. Kun haimme hänen maallisen majansa tänne koti Sysmään, löytyi hänen käsilaukkunsa päältä pieni lappu johon oli kirjoittanut; Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin. Joh. 11:25-26.
Ehkä hän oli lukenut sitä viime hetkillään rohkaisuksi ja jätti samalla viestiksi meille omilleen. Tämä viesti lohduttaa meitä. Kerran tapaamme!
